MAKING OF - katalogikuvaus
Kun kustannussopimus on molemmin puolin allekirjoitettu, alkaa käsikirjoituksen matka kirjaksi. Toisinaan matka on pitkä, toisinaan asiat rullaavat nopeammin. Käsikirjoituksen loppuun työstämisen lisäksi tehtäväksi tulee paljon kirjan ympärillä olevaa vähemmän kirjallista työtä. Jotta kirja ja kirjailija ovat olemassa, tekijästä on esimerkiksi saatava kuva katalogiin ja kirjan liepeeseen. Niinpä teen matkan Helsinkiin tapaamaan valokuvaaja Laura Malmivaaraa. Kyllä, kellonne kilisevät: sama nimi, sama nainen. Ding, ding, ding, aika monta, näyttelijätär sanoi pesuainemainoksessa vajaa kymmenen vuotta sitten. Tyttäreni opastavat minua lähtiessä: älä vain sano sitä ding-dingiä ääneen, ainakaan ensimmäiseksi. Lupaan käyttäytyä.
Mutta ennen kuin ollaan kuvaustilanteessa, pikku tarkistus on paikallaan: peilissä näkyy nuutunut ilme ja päälaella vuosisadan juurikasvu. Aikataulu antaa mahdollisuuden vain markettikäynnille ja hiusten kotivärjäykseen, joka taas johtaa paketin kauniinräiskyvän punaisen sijaan luumuntummiin kutreihin. Paniikki. Hankaan hiuksia epätoivoisesti kolmeen kertaan syväpuhdistavalla shampoolla, turhaan. Käsittelyn aikana juuri siistityistä kynsistä lentävät lakkalastut. Pommitan tyttäriä tämä vai sittenkin tuo mekko -WhatsAppviesteillä. Miten turhamaista ja inhimillistä. Nukun neljä tuntia. Turvotusta laskemaan tarkoittamani vesimäärän vuoksi juoksen koko yön vessassa ja hankin aamuksi kunnon silmäpussit. Keskimäärin pidän kuvattana olosta yhtä paljon kuin kastemadon pujottamisesta ongenkoukkuun.
Jotta olen varmasti ajoissa, päätän aamulla tilata taksin. Mutta pohjoinen on tällä välin rikkonut junan. Tai kiskot. Tai molemmat. Ehkä rata on noussut pystyyn ja sulkenut koko maamme kuin pitkä vetoketju?
Juna on lähtöhetkellä tunnin myöhässä. Tarkalleen 56 minuuttia, sillä VR korvaa vain yli tunnin myöhstymisen aiheuttaman haitan. Saamme kuitenkin ilmaista kahvia. Paitsi että ehdin juoda hermostuksissani kaksi kuppia asemalla ja kiintiöni on täysi. Joku matkustajista vaatii teetä, toinen konjakin, lapsi itkee, mies hoitaa parisuhdettaan karjumalla kännykkään. Pakenen sekasortoa parhaalla tuntemallani tavalla: kuuntelen korvanapeilla valkoista kohinaa ja tartun turvakirjaan, tällä kertaa se on Olivier Bourdeaut’n palkittu Tule takaisin, Mr. Bojangles. Perillä juoksen jälleen taksiin. Huomaatteko, mitä glamourelämää?
Saavun Lauran luo liki tunnin myöhässä, pöllämystyneenä, ja luon nahkani eteisessä: nahkahousut vaihtuvat mekkoon ja asettaudun tuolille. Yritän pitää ryhtini. Kerron matovertauksen. Laura vastaa, että olen tyypillinen kirjailija, kameran edessä kuin kanjonin reunalla. Laura kertoo haluavansa siitä huolimatta ottaa jokaisesta niin hyvän kuvan, että sitä kehtaa katsella Finlandian listauksessa. Tässä kohtaa saadaan varmaan se hymykuva.
Laura Malmivaara
Kuvauksessa on myös muita haasteita: silmälasini heittävät violetteja heijastuksia heijastuksenestokalvojen vuoksi(!). Alan ajatella silmiä. Että meistä jokaisella on ruskeat silmät. Luin siitä juuri: Mitä enemmän melaniinia eli ruskeaa väriainetta silmissä on, sitä enemmän se imee itseensä valoa tehden silmistä tumman näköiset. Sinisyys on optinen harha. Tekisi mieli sanoa: ding, ding, ding, niin monta harhaa tässä maailmassa mutta hillitsen itseni. Laura kuvaa minua rappukäytävässä ja porttikongissa. Keskustelemme narsismia käsittelevästä tietokirjastani Sata tapaa tappaa sielu. Panen merkille, että hymyily käy työstä.
Kuvauksen jälkeen Palkitsen itseni kala-annoksella Kiasmassa. Lounasaika on ohi ja tarjoilija käy pahoittelemassa palvelun hitautta. Nautiskelen leipää enkä edes huomaa ajan kuluvan. Ympärillä kuhisee ihmisiä, on mukava seurata ulkopuolisena, miten ihmiset kohtaavat ja eroavat. Lasin takana tihkuttaa niin hienoa vettä ettei putoavia taivaanneulasia näe vaan aistii jollakin toisella tavalla, tietoisemmin. Ja tällaista on täydellinen palvelu: minulle tuodaan erikoiskahvi veloituksetta, kun jouduin "odottamaan". Kokonaisuudessaan kymmenen pisteen päivä.
