MAKING OF - kustannussopimus
On 28. elokuuta. Maanantai. Presidentti Sauli Niinistö on tapaamassa USA:n presidenttiä Donald Trumpia Washingtonissa, Saksassa mieshoitajan todetaan tappaneen 86 potilasta saadakseen kanssatyöntekijöiltään arvostusta, ja lähimarketissa kukkakaali on kauden satoherkku, kilohinta on painunut alle euron. Kello on 12:25. Pesen kylpyhuoneen lattiaa ureahydrokloridilla. Olen suojautunut kumihanskoin ja hengityssuojaimella. Juuriharja suhisee ja puhelin kilauttaa saapuvan sähköpostin merkkiäänen. Tällä kertaa ääni on toisenlainen: Vip-lähetys. Olen asettanut erityisen melodian vain yhteen numeroon, joten tiedän lähettäjän heti.
Olen kirjoittanut kolmen pitkäksi venyneen vuoden ajan runokokoelmaa sekä romaania. Ristiin ja päällekkäin ja lomittain ja vuorovedoin. Se on minulle tyypillistä. Tarvitsen eri vaiheissa olevia projekteja, niitä jotka etenevät ja niitä joihin takerrun kuin hyönteinen kärpäspaperin liimaan. Haluan heittäytyä eri maailmoihin, olla eri, sanoisi Pessoa, mutta myös aiheet vaativat eri muotoja. On kulunut kolme vuotta edellisen kirjan julkaisusta. Kolme yksinäistä vuotta ilman suhdetta kustantamoon tai kustannustoimittajaan. Se on vähän kuin lakaisisi katua joka ikinen päivä näkemättä koskaan kenenkään kävelevän siitä. Lakaisee ja lakaisee. Mutta ketä varten?
Tämä on absurdi hetki. Istun kylpyhuoneen lattialla, riisun kertakäyttöhansikkaan ja avaan sähköpostiviestin. Se on eräästä kustantamosta.
"Hei Tuija,
menen suoraan asiaan:"
No, niin. Tokihan runokokoelman käsikirjoitus oli hyvä ja omaperäinen, mutta. Nämä ajat, olosuhteet, runojen julkaisemisen kannattamattomuus, kirjanmyynnin huonot näkymät, kelluvat ja hukkuvat valuutat, oikeanpuoleinen liikenne ja pasaatituulet. Ymmärräthän. Hienosti sä vedit mutta tässä on nyt kaikenlaista.
Aivoni ovat säveltäneet tämän sinfonian jo valmiiksi. Kun ei odota mitään, ei pety? En tiedä, onko kirjailijuus ainoa ammatti, jossa oikeus työhön on lunastettava uudelleen jokaisen kirjan kohdalla. Luen alun toiseen kertaan ja siitä eteenpäin, silmäni sumenevat sana sanalta:
Menen suoraan asiaan: Uutisia! on mielettömän hieno kokoelma, raikas, särmikäs, omaääninen ja moniulotteinen, terävänhauska ja koskettava. Touko on samaa mieltä. Me tehtäisiin tästä kovin mielellämme kanssasi sopimus kevääksi 2018. Mitä tällaisesta ajattelet? :)
Kissa kiertelee ovella ja haistelee pesuaineen kitkerää katkua. Selitän sille, ettei se voi tulla nyt kynnyksen yli. Täällä on myrkkyä ja hysteerinen nainen. Mitä tällaisesta ajattelet? :) Istun alasti kylpyhuoneen lattialla, jalassa suojaavat muovipussit, vasemmassa kädessä yhä kumihanska, kaulalla maski - ja itken. Todennäköisesti silmissäni vilahtaa filmi niistä pitkistä päivistä, illoista ja öistä, jolloin lakaisin sanojen kylmää katua. Sana kerrallaan, sitkeästi, yksin. Hyvä. Tästä. Tulee. Asfaltti kimmelsi, siihen heijastui valoa. Joskus joku kävelisi siitä. Tiesin että joskus. Tänään käveli.
Kustannussopimus. Sanon sen muutamaan kertaan ääneen. Seitsemäs oman kirjan kustannussopimus. Tästä alkaa matka kohti uutta. Kerron, miten se tapahtuu. Kerron, miten saavuin tähän ratkaisevaan hetkeen ja ennen kaikkea, mitä siitä seuraa. Miten kirjasta tulee kirja. Haluatko kuulla?
